verstaalla taas, Isosisko on kunnossa ja (toivottavasti) koulussa. Kyllä olisi yksi kotipäivä vielä kelvannut: mikään määrä vapaata ei riitä hyvittämään sitä, että olen viikonloppuna töissä. Koko xxxxxxxx-xxxxxxx:n lauantain. Kun normaalit suomalaiset istuvat mässypussukoineen telkkarin edessä valvomassa kansan kerman juhlintaa, mitä tekee kolmannen sektorin työläinen?
Töitä.
aargh.

*

Aukoilin eilen kalenterini luukkuja tarmokkaasti.
Toimiva konsepti tuntuu olevan noin kolmekymmentä minuuttia luukkujen aukoilua, jota seuraa vartin haahuilu ja puolen tunnin kahvi-/lukupaussi. Ei ole liian työtätekeväinen olo.
Se huono puoli luukkujen aukoilussa kyllä on, että mitä enemmän paikkoja laittaa edes jonkinlaiseen tyydyttävänsorttiseen kuntoon, sitä silminpistävämmiksi käyvät ne kohdat, joita ei vielä ole käsitelty.
Kyse on selkeästi jonkinlaisesta murphynlainomaisesta kohtalonpyörästä.
Sitä on hyvinkin saattanut selviytyä elämässään vuosikausia tajuamatta, että jossain kaapinmutkassa kun kurottaa oikealle kyljelleen ja kevyellä kiertoliikkeellä työntää pölyrättiä yläviistoon, löytyy kelpo pölypesäke. No, kun sitten onnistuu toimittamaan pois päiviltä tämän pölypesäkkeen, täytyy testata, löytyykö viereisen kaapin ylätakaviistosta samanlainen.
Ja kun on putsannut ne kertaalleen, täytyy ne tietysti putsata jatkossa aina uudelleen. Tihentyvällä tahdilla.

Kaipaan itsekuria ja sisäistä pakkoa, joka saisi minut tekemään sellaisen kunnon vanhanaikaisen viikkosiivouksen sen pinnallisen viikottaisen mukasiivouksen sijaan.
Juuri sellaisen hinksuliina-kiertoliike-puunaussiivouksen, eikä mitään pikaimurointi-pikalattianpyyhintä-done -siivousta.
Jostain syystä en näe itseäni ihmisenä, joka viikottain ryömisi vessanpytyn alle hinkuttamaan käytöstä poistetulla hammasharjalla vesiputkistojen alapintoja vain siksi, että niin kuuluu tehdä.
En ilmeisesti ole vieläkään kylliksi kosketuksissa sisäiseen marttaani.

On nimittäin aivan päivänselvää, että ohje jonka marttaliitto on joulusiivousta koskien antanut (siivoa vain ne kaapit, joissa aiot joulusi viettää), on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka ihan oikeasti joka viikko puistelevat matot, pyyhkivät samalla rutiininomaisesti jalkalistojen koristeleikkausraot ja ovien yläkamanat, ja pitävät kuin ohimennen yllä kaapeissaan paraatijärjestystä ottamalla kaikki tavarat niistä ulos, poistamalla turhat ja pyyhkimällä pinnat vähintään kerran kuussa.
(niinniin, tiedän että kaikki muut tekevät niin. Ei saa tuijottaa ihmistä, jolla on siivousrajoite!)

Keskityn joksikin hetkeksi työntekoon.

**

edit myöhemmin

Jatkan siivousteemalla jota Marielka salasanantakaisessa blogissaan on käsitellyt.

Epäilen, että joillain ihmisillä on aivoissaan sellainen vinksa, ettei kertakaikkiaan joko a) kykene näkemään sotkua ympärillään tai b) vaikka näkisikin, ei kykene toimimaan sen poistamiseksi.
Tiedähän minä: "vie mennessäs, tuo tullessas"; "tee se heti", "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Onhan meillä laatikot erilaisille leluille ja kansiot papereille, on systeemiä eteisessä ja järjestelmää keittiössä, ja imuri helposti hollilla (ja nyt oikein mallikelpoisessa järjestyksessä oleva siivouskomerokin!)
Tämä värisokeuteen verrattava sotkusokeus aiheuttaa sen, että ei vain pysty, vaikka haluaisikin, noudattaa näitä ohjeita.

Jaksan aina ihmetellä näitä Supernanny-tyyppisiä ohjelmia, joissa joku arkipäivän konsultti ryntää uusavuttoman perheen luo ja yhdellä kädenkäänteellä organisoi perheen kaaoksen loistavaksi systeemiksi.
Tai siis ihmettelen sitä, että miten kummassa se entinen uusavuton perhe pystyy kertaheitolla muuttumaan järjestelmälliseksi? Että voiko sotkusokeudesta ihan oikeasti toipua ja miten se tapahtuu?
Uskokaa pois, olen yrittänyt.
Hoen itselleni: "tee se heti" (esim. vie kissanhiekka heti roskiin, samalla kun lähdet töihin, koska tiedät millainen löyhkä kotona muuten on vastassa) koko aamun: "kissanhiekka-trallallaa-kissanhiekka-PUE NYT NE VAATTEET-kissanhiekka-kissanhiekka- KENGÄT KANS! kissanhiekka-kissanhiekka-kissanhiekka - NYT LAPASET- kissanhiekka - OKEI SIT MENNÄÄN-kissanhiekka-kissanhiekka - AI UNILELU, NO OTA SIT - kissanhiekka-trallallaa-VARO SORMIA, TILAA HISSI-trallallaa, kerrankin ollaan ajoissa liikkeellä" ja kun ollaan kävelty ainakin puoliväliin tarhamatkaa, tajuan että pirskules kissanhiekka-trallalaa on yhä vain siellä, missä sen ei pitäisi olla, eikä ollenkaan siellä missä sen pitäisi, eli kaatopaikkajäteroskiksessa.
Ja kun tulen kotiin, vastassa on se löyhkä, sekä kaksi lasta jotka tarvitsevat apua läksyjenteossa nyt heti ja ruoka joka täytyy laittaa nyt heti ja Pikkusisko joka tarvitsee apua nyt heti musiikinkuuntelussa, eikä se kissanhiekka-trallallaa päädy vieläkään oikeaan osoitteeseensa.

Eikä kissanhiekka suinkaan ole ainoa asia, jolla on näin traagillinen kohtalo tulla unohdetuksi.
Sama pätee paperiroskiin, käytettyihin sampoopulloihin, lattialla lojuviin leluihin, arkistoitaviin piirrustuksiin...
Uusavuttomaksi en kuitenkaan suostu tunnustautumaan, sillä
putsaan kuitenkin ne kissanvessat päivittäin, ja hoidan jätehiekat roskiin - vaikkakaan en ihan siinä aikataulussa kuin haluaisin
niin kuin hoidan monta muutakin asiaa taloudenpidossa.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, etteikö siisti olisi seesteistä ja ihanaa ja tavoiteltavaa.
Koska olen taipuvainen joutumaan aikapoimuihin, en mitenkään saa yhden illan aikana tehtyä kaikkea sitä, mitä normaalit äiti-ihmiset: en pysty pitämään yllä järjestystä JA laittamaan ruokaa JA auttamaan läksyissä JA leipomaan JA askartelemaan /pelaamaan /hoputtamaan lasta harrastukseen JA tekemään jotain omaa ja rentouttavaa yhden ja saman illan aikana.
Osaan kyllä aika hyvin tehdä kahta asiaa yhtaikaa (esim. kutoa ja katsoa telkkaria tai katsoa telkkaria ja lukea tai imettää, lukea ääneen ja seurustella; sille taidolle ei kyllä ole ollut käyttöä enää vuosiin), mutta en ole vielä oppinut rentoutumaan siivoilemalla.

Ehdotan perustettavaksi sotkusokeiden vertaistukiryhmää.